Kiertokapula Oy ja Refeco Oy allekirjoittavat aiesopimuksen – Karanojan kiertotalousalueen kehittäminen konkretisoituu


Hämeenlinnan Karanojan kiertotalousalueen ensimmäiset askeleet otettiin keskiviikkona 1.12.2021, kun Kiertokapula Oy ja Refeco Oy allekirjoittivat aiesopimuksen tulevasta yhteistyöstä.

Kiertokapula Oy:n ja Refeco Oy:n välisen aiesopimuksen lopullisena tavoitteena on solmia maanvuokrasopimus, jolla Refeco vuokraa Kiertokapulalta määräalan Karanojan kiertotalousalueelta toimintaansa varten. Tavoitteena on solmia 5 + 5 vuoden vuokrasopimus.

Refeco Oy:n aikoo rakentaa Karanojan kiertotalousalueelle sintrauslaitoksen. Sintrauksessa seulan alite muuttuu pinnaltaan lasittuneiksi rakeiksi, eli granulaatiksi, jota voidaan käyttää mm. maanrakennuksessa. Tämä muuttaa loppusijoitettavien jätteiden liiketoimintaa siten, että materiaalia saadaan palautettua entistä enemmän kiertoon. Refeco on jo käynnistänyt lupaprosessin ympäristöluvan saamiseksi kyseistä toimintaa varten. Ympäristöluvan käsittelyn arvioidaan kestävän noin 9 – 12 kuukautta, joten varsinainen tuotantolaitteiston investointi käynnistyy ympäristöluvan saavutettua lainvoimaisuuden. Arvioitu ajankohta on vuoden 2022 loppupuolisko.

Hämeenlinnan Karanojan kiertotalousalueen kehittäminen Kiertokapulan osalta koostuu kahdesta vaiheesta, jotka ovat pienasiointialueen rakentaminen ja yritysalueen kehittäminen. – Karanojan kiertotalousalueella on n. 24 hehtaaria uutta aluetta kiertotalouden toiminnoille ja alueelle pyritään saamaan lisää kiertotalousyrityksiä. Alueelle tullaan sijoittamaan myös omia toimintoja, kuten maapalveluita, kertoo Kiertokapula Oy:n toimitusjohtaja Mikko Koivulehto.

Linnan Kehitys Oy on ollut vahvasti mukana pohjustamassa yritysten yhteistyötä. – On mahtavaa löytää yrityksille yhteinen sävel ja synergiaetuja kiertotalouden osaajille, iloitsee Linnan Kehityksen sijoittumispalveluiden johtaja Ari Räsänen. Uudella yritysyhteistyöllä vahvistetaan myös kiertotalouskylän roolia Moreeni-Rastikangas –yrityspuiston eli MORE -alueen kokonaisuudessa. -MORE-alueella halutaan tukea uusien liiketoimintamallien kehittämistä. Samalla vahvistetaan Kanta-Hämeen asemaa modernin kiertotalousajattelun ja -ekosysteemien keskuksena, summaa Räsänen.

Lisätietoja:
kehitysjohtaja Tero Helin, puh. 050 5774 242, tero.helin@kiertokapula.fi
toimitusjohtaja Mikko Koivulehto, puh. 050 5688 422, mikko.koivulehto@kiertokapula.fi

Refeco Oy pähkinänkuoressa:
o Yritys perustettu vuonna 2019
o Toimitusjohtaja Marko Ravelin, marko.ravelin@nth.fi
o Yritys on perustettu käsittelemään uudenlaisella tavalla autojen ja rakennusjätteiden kierrätyksessä syntyviä seula-alitteita