Hämeenlinnalle uusi yhteistyökumppani MORE-alueen kehittämiseen

Hämeenlinnan kaupunki ja rakennusyhtiö SRV Rakennus solmivat yhteistyösopimuksen Industrial Park MOREn kehittämisestä. Sopimus hyväksyttiin Hämeenlinnan kaupunginhallituksessa 15.1.2024.

Yhteistyöllä vahvistetaan MORE:n vetovoimaisuutta ja kysyntää. Yhteistyön puitteissa jatkoselvitetään mm. yritysten ja muiden toimijoiden välisiä synergiaetuja ja yhteistyömahdollisuuksia yritysekosysteemien ja klusterien välillä. Lisäksi yhteistyössä painotetaan alueen markkinointia. 

SRV:lle varataan Industrial Park MOREn Hämeenlinnan puolelta kolmeksi vuodeksi 32 hehtaarin kokoinen alue, jolle saa rakentaa teollisuus- ja varastorakennusten yhteyteen myös toimisto-, näyttely- ja myymälätiloja. Sopimukseen kuuluu kahden vuoden lisäoptio. Tontit ovat Hämeenlinnan kaupungin omistuksessa ja ne ovat mahdollista ostaa tai vuokrata.

“Yhteistyön tavoitteena on vahvistaa MOREn asemaa houkuttelevana teollisuusalueena, luoda synergiaetuja yrityksille ja edistää alueen kokonaisvaltaista kehittymistä”, kertoo Linnan Kehityksen sijoittumispalvelujohtaja Ari Räsänen. Räsänen kertoo odottavansa innolla tulevia vaiheita ja uskoo, että yhteistyö tuottaa positiivisia tuloksia MOREn kehityksessä.

Lisätietoja: 

Ari Räsänen                                                                                                              
Johtaja, sijoittumispalvelut, Linnan Kehitys Oy                                   
puh. 040 866 7501                                    
ari.rasanen@linnan.fi