INDUSTRIAL PARK MORE TARJOAA YRITYKSILLE SUJUVAN SIJOITTUMISEN JA TILAA KASVAA

Kun yritys etsii paikkaa uudelle tuotannolle, logistiikalle tai kasvavalle liiketoiminnalle, ratkaisevia tekijöitä ovat sijainti, kasvumahdollisuudet ja se, kuinka helposti investointi saadaan liikkeelle. Hämeenlinnan Industrial Park MOREssa nämä tekijät yhdistyvät poikkeuksellisella tavalla: alue tarjoaa mittakaavaa, valmiin infran ja sujuvan etenemisen tontista lupiin.

Linnan Kehityksen sijoittumispalveluiden johtaja Ari Räsänen kuvaa alueen mittakaavaa konkreettisesti:

– MORE on 1 100 hehtaarin alue, kahdeksan kilometriä pitkä etelästä pohjoiseen. Rakennusoikeutta siellä on yli miljoona neliömetriä. Alueella toimii jo reilu sata yritystä ja siellä työskentelee noin 1 400–1 500 ihmistä.

Alueelle on sijoittunut tuotantoa, logistiikkaa, teknistä kauppaa ja kiertotalouden toimijoita. Erityisesti pakkaus- ja kokoonpanoteollisuus sekä logistiikka ovat vahvoja toimialoja.

Linnan Kehitys toimii yrityksen kumppanina alusta alkaen

Kun yritys kiinnostuu MOREsta, ensimmäinen kontakti kulkee Linnan Kehityksen kautta. Linnan Kehityksen johtava asiantuntija Mika Kannisto kiteyttää toimintamallin:

– Meidän ehdoton kilpailuvaltti on se, että tarjoamme yritykselle yhden luukun palvelupaketin. Yrityksellä on yksi yhteyshenkilö, joka hoitaa prosessia alusta loppuun.

Käytännössä yrityksen kanssa käydään läpi tulevien vuosien suunnitelmat, tilatarpeet, työvoimakysymykset, lupatarpeet, oppilaitosyhteistyö ja mahdolliset rahoitusratkaisut. Räsäsen mukaan Linnan Kehitys kokoaa tarvittaessa laajemman asiantuntijaverkoston: mukaan tulevat kaupungin kaavoituksen, infran ja rakennuspuolen ihmiset, oppilaitokset, työllisyyspalvelut sekä rahoituksen asiantuntijat.

MOREssa on tilaa kasvaa myös pitkällä aikavälillä

Alueella on kaavoitettuna yli 200 hehtaaria lisää tonttimaata, ja tontteja voidaan muokata yrityksen tarpeen mukaan.

– Tontteja voidaan lohkoa juuri sen kokoisiksi kuin yritys tarvitsee. Ja jos toiminta kasvaa, voidaan ottaa lisää tilaa viereiseltä tontilta. Tällaista on asiakkaiden kanssa jo nyt menossa, Kannisto kertoo.

Kasvua tukevat myös alueen tekniset valmiudet: kaukolämpö, kaasu, mahdollisuudet maalämpöön ja aurinkolämpöön mahdollistavat pitkäjänteisen suunnittelun.

Matala byrokratia näkyy prosessin sujuvuudessa

Hämeenlinnan kaupunkirakennejohtaja Tarja Majurin mukaan prosessi etenee tiiviissä yhteistyössä Linnan Kehityksen ja kaupungin palveluiden välillä.

– Meillä on erittäin hyvä alue Moreenissa, joka on valmiiksi kaavoitettu ja jossa tonttijako on sellainen, että sitä voidaan muunnella.

Rakennusvalvontapäällikkö Timo Lahti korostaa, että MOREssa iso osa sijoittumisen perusedellytyksistä on jo ratkaistu kaavoitusvaiheessa: liittymät, hulevedet, liikenne ja infra on suunniteltu teolliseen toimintaan, eikä turhia poikkeamislupia yleensä tarvita.

– Meille on tärkeää, että luvat käsitellään mahdollisimman nopeasti ja sujuvasti – mutta myös niin, että yritys saa ohjausta koko prosessin ajan. Rakennusvalvonnasta saa neuvontaa ennen lupahakemusta, sen aikana ja rakentamisen aikanakin.

Tavoitteena on rakennusluvan saaminen kolmessa viikossa, kun asiakirjat on hyvin koottu ja ennakkotyötä on tehty yhdessä. Yhden luukun periaatteella myös muut tarvittavat kunnan luvat pyritään yhteensovittamaan samanaikaisesti.

Elinvoimajohtaja Niklas Lähteenmäki kuvaa kaupungin roolia suoraan:

– Byrokratiastahan me ei päästä mihinkään – byrokratia on Suomen vahvuus. Mutta me ollaan täällä kaupungilla byrokratian ammattilaisia ja pyritään hoitamaan sitä sisäisesti mahdollisimman paljon, jotta asiakkaalla on helppo olla. Meillä on henkilökohtaista palvelua, joka vie tämän viidakon läpi.

MORE yhdistää kovan infran ja pehmeät arvot

MOREn kehittämisessä ei ole kyse pelkästään tehokkuudesta, vaan myös uudenlaisesta tavasta ajatella yritysaluetta. Lähteenmäki nostaa esiin alueen luonteen:

– MORE on myös pehmeiden arvojen elinkeinoalue. Siellä on jätetty puustoa näkyviin, ja alue näyttää edelleen hyvin metsäiseltä. Paitsi yrityksellä pitää olla hyvä olla, myös yrityksen työntekijällä pitää olla hyvä olla.

Soft landing on osa palvelua

Sijoittuminen ei koske vain yritystä, vaan usein myös työntekijöitä ja heidän perheitään. Räsäsen mukaan kaupunki ja Linnan Kehitys auttavat myös asettautumisessa käytännön asioissa: kouluissa, päivähoidossa ja harrastuksissa.

– Soft landing tarkoittaa asumista, harrastuksia, puolison työpaikkaa ja kaikkea sitä, mikä mahdollistaa työn edellytykset.

Kehitystyö näkyy hankkeina ja tulevaisuuden valmiuksina

Linnan Kehityksen työ ei pääty siihen, että yritys saa tontin tai luvan. Räsäsen mukaan tavoitteena on kehittää MOREsta vahva kestävän kehityksen ja vihreän siirtymän teollisuusalue, joka voidaan tulevaisuudessa sertifioida kestävän kehityksen alueena.

Alueella on tehty pitkäjänteistä kehitystyötä ekosysteemityön, energian, maankäytön, turvallisuuden ja yritysten välisen yhteistyön ympärillä – mukana ovat korkeakoulut, tutkimuslaitokset ja kansainväliset verkostot.

Kiinnostuitko MORE Industrial Parkin mahdollisuuksista?

Jätä yhteystietosi, niin kerromme lisää vapaista tonteista, alueen palveluista ja sijoittumismahdollisuuksista. Autamme sinua mielellämme kaikissa kysymyksissä liittyen yrityksesi sijoittumiseen ja toiminnan käynnistämiseen alueella.

  • Kerro lyhyesti, miten voimme auttaa sinua.