Uuden eritasoliittymän teollisuuskeskittymä – vastuullisuutta, jota ei ole aiemmin nähty
MORE-yritysalue laajenee tulevina vuosina uuden valtatie 3:n eritasoliittymän viereen. SRV:n kehittämä alue tarjoaa täysin uudenlaiset puitteet tuotantoon, varastointiin, tukkutoimintoihin ja logistiikkapalvelujen tuottamiseen.
Alue sijaitsee strategisesti erinomaisella paikalla uuden liittymän sekä valtateiden 10 ja 3 välittömässä läheisyydessä, mikä takaa tavaran sujuvan liikkumisen ja työvoiman saatavuuden.
Kestävää kilpailuetua puurakenteista ja energiasta
SRV:n uudet elinkaariviisaat kiinteistöt edustavat modernia vastuullisuutta parhaimmillaan. Suunnitelmissa on rakentaa puurakenteisia tuotanto-, varastointi- ja logistiikkatiloja, jollaisia ei ole aiemmin tässä mittakaavassa toteutettu Suomessa. Puu on ainoa täysin uusiutuva ja kierrätettävä rakennusmateriaali, ja sen hiilijalanjälki on jopa 60 % pienempi kuin betonirakenteisessa teollisuusrakennuksessa.
Lisäksi alueelle voidaan toteuttaa myös ainutlaatuinen, pääosin omavarainen energiaekosysteemi. Järjestelmässä hyödynnetään pelkästään uusiutuvaa energiaa, ja energiaa siirretään kiinteistöjen välillä erilaisten kulutusprofiilien mukaan. Tämä vähentää merkittävästi päästöjä ja tuo tuntuvia säästöjä ylläpitokuluihin.
Alueella panostetaan myös uudella tavalla työntekijöiden viihtyvyyteen ja hyvinvointiin sekä luonnon monimuotoisuuden kunnioittamiseen.
Vuokrattavana modernia toimitilaa parhaalta paikalta
Suunnitelmissa on rakentaa alueelle 10–12 tuotanto-, varastointi- ja logistiikkatilaa. Tilojen kokonaislaajuus on yhteensä 120 000 neliötä, ja ne voidaan toteuttaa joustavasti erikokoisina tilaratkaisuina.
Tuleville tiloille haetaan nyt vuokralaiskäyttäjiä. Tiloja on mahdollista laajentaa tulevaisuudessa, ja toimiva ratkaisu suunnitellaan yhdessä vuokralaisten kanssa. Tutustu alueen tarjoamiin mahdollisuuksiin yrityksellesi.

