Kestävän kehityksen tavoitteet
Industrial Park MOREn tavoitteena on ekoteollisuuspuisto, joka toimii YK:n asettamien Kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti (Sustainable Development Goals). SDG-tavoitteista on tunnistettu Industrial Park MOREn kannalta keskeisimmät tavoitteet, joiden pohjalta MOREa kehitetään eteenpäin yhdessä alueen yritysten ja muiden sidosryhmien kanssa. Nämä ovat 7, 8, 9, 11,12 ,13, 15 ja 17.

7. Varmistaa edullinen, luotettava, kestävä ja uudenaikainen energia kaikille
MORE- yritysalueelle on tehty Energia Master Plan, jonka pohjalta kehitetään kestäviä energiaratkaisuja (hybridi) yhteistyössä energiayhtiöiden, Hämeen ammattikorkeakoulun tutkimusyksikön, Hämeenlinnan kaupungin sekä yritysten kanssa. Esimerkiksi Energia observatorio –hankkeessa, luodaan monipuolisesti kannustimia rakennusten ja kiinteistöjen omistajille sitoutua ja valita vähähiilisiä ratkaisuja.
8. Edistää kaikkia koskevaa kestävää talouskasvua, täyttä ja tuottavaa työllisyyttä sekä säällisiä työpaikkoja.
MORE –yritysaluetta kehitetään jatkuvasti kestävän kehityksen näkökulmasta, huomioiden taloudellinen kestävyys, sosiaalinen kestävyys ja ympäristön kestävyys. Esimerkiksi alueen työnantajille on tehty selvitys työmatkaliikkumisesta (sujuvat ja kestävät palveluketjut) sekä työvoimatarpeista. Myös tehdyssä Ekosysteemiselvityksen pohjalta on pyritty löytämään taloudellista kestävyyttä tukevia sidossuhteita.
9. Rakentaa kestävää infrastruktuuria sekä edistää kestävää teollisuutta ja innovaatioita.
MORE – yritysalueen vieressä sijaitsee Natura 2000 – suojelualue. Huomioiden luontokato ja luonnon monimuotoisuuden säilyminen, pyritään kaikessa toiminnassa huomioimaan kestävät infrastruktuuriratkaisut sekä hakemaan uusia innovaatioita yhteistyössä korkeakoulujen, tutkimusyksiköiden, yritysten ja Hämeenlinnan kaupungin maankäytön suunnittelun kanssa. Esimerkiksi kestävät rakennusmateriaalit, kiinteistöjen digitaaliset energian ja veden käyttöratkaisut.
11. Taata turvalliset ja kestävät kaupungit sekä asuinyhdyskunnat.
Hämeenlinnan kaupunki on käynnistänyt Hiilineutraali Hämeenlinna –ohjelmatyön sekä on mukana Hämeen ilmastovahdissa. Hämeenlinnan kaupungin tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä.
- KETS-toimintasuunnitelma.pdf (hameenlinna.fi)
- Kulma kuntaraportti, Hämeenlinna (hameenlinna.fi)
- C2O raportti PowerPoint-esitys (hameenlinna.fi)
- Hämeen ilmastovahti (hameenilmastovahti.fi)
12. Varmistaa kulutus- ja tuotantotapojen kestävyys.
MORE – yritysalueella sijaitsee kiertotalouskylä joka rakentuu ja kehittyy koko ajan. Kiertotalouden sivuvirtojen paremman hyödyntämisen eteen tehdään kehittämistyötä huomioiden huomisen tarpeita. Esimerkiksi rakentamisen ja metallialan sivuvirtojen sekä kuljetusten optimointia selvitetään parhaillaan, jonka jälkeen toimenpiteitä on mahdollista viedä käytäntöön alan yritysten kanssa.
13.Toimia kiireellisesti ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia vastaan.
MORE – yritysalueelle ollaan rakentamassa ilmastonmuutosta mittaavia sensoreita joiden avulla saadaan jatkuvasti syntyvää dataa esimerkiksi liikenteen päästöistä, energian käytöstä. Syntyvä datan perusteella (tiedolla johtaminen) toimintaa voidaan jatkuvasti kehittää kohti hiilineutraaliutta sekä löytää uusia kestäviä ratkaisuja tutkimus-, kehittämis- ja innovaatioyhteistyön kautta yhteistyössä yritysten sekä korkeakoulujen tutkimusyksiköiden kanssa.
15. Suojella maaekosysteemejä, palauttaa niitä ennalleen ja edistää niiden kestävää käyttöä; edistää metsien kestävää käyttöä; taistella aavikoitumista vastaan; pysäyttää maaperän köyhtyminen ja luonnon monimuotoisuuden häviäminen.
MORE –yritysalueen suunnittelussa noudatetaan kestävän suunnittelun periaatteita (energiatehokkuus, paikallinen energiatuotanto, kestävä liikkuminen, viherkäytävät, hulevesien luonnon mukainen hallinta, jätteiden lajittelu ja kierrätys). Alueella panostetaan kiertotalouteen, resurssiviisaaseen toimintaan ja ekologisiin energiaratkaisuihin.
17. Tukea vahvemmin kestävän kehityksen toimeenpanoa ja globaalia kumppanuutta.
Hämeenlinnan kaupunki on käynnistänyt Hiilineutraali Hämeenlinna –ohjelmatyön sekä käyttää toiminnassaan Ilmastokumppanuuteen liittyvää ilmastovahti.fi – järjestelmää. MORE – yritysalue on eturintamassa kehittämässä koko yritysalueen toimintaa kestävän kehityksen (Sustainable Development Goals) tavoitteiden mukaisesti, konkreettisin toimenpitein ja hanke- sekä tutkimus- ja innovaatioyhteistyön kautta.
Meillä on ilo olla aktiivisena jäsenenä kansallisissa Uudistuva teollisuus – SIXnet –verkostossa sekä Ekoteollisuuspuistoverkostossa. Molemmat verkostojäsenyydet edistävät ja tukevat kestävän kehityksen periaatteita kansallisesti ja alueellisesti hyödyntäen kestävän kehityksen hyviä käytänteitä sekä osaamispääoman vaihtoa.
SIXNET | SIX Sustainable Industry X
Kiertotalous – Ekoteollisuuspuistojen verkosto (digipolis.fi)
